Elmer Diktonius

Elmer Diktonius (Helsinki 20.1.1896 - Helsinki 23.9.1961), suomenruotsalainen

runoilija ja säveltäjä. Runokielen uudistajana Diktoniusta voidaan verrata Edith

Södergraniin, niin erilaisia kuin heidän runonsa ovatkin. Ohjelmansa Diktonius julisti

ensimmäisten kokoelmiensa aforismeissa, joissa hän kovistelee kirjallisia ja poliittisia

näennäisradikaaleja: »kehitys on metafyysistä lorua, vallankumous totta; vasaranisku

päähän on tehokkainta kirjalllisuutta; myy siipesi ja osta kalossit; taiteen päämäärä on

hengen vallankumous». Kielenkäyttäjänä Diktonius oli erikoislahjakkuus, joka hyödynsi

suomen kielen taitonsa kirjoittamalla myös suomeksi ja ottamalla siitä virikkeitä ruotsin

kielen rakenteisiin. Romaani Janne Kuutio (Janne Kubik, 1932) herätti kiinnostusta

ulkomaillakin. Tämä »puupiirros sanoin» erosi ajan muusta proosakirjallisuudesta.

Säveltäjänurallaan (mm. piano- ja viulukappaleita) Diktonius ehti pitää sävellyskonsertin.

Runokokoelmia Min dikt (1921), Hårda sånger (1922), Taggiga Iågor (1924), Stenkol

(1927), Gräs och granit (1936), Jordisk ömhet (1938), Varsel (1942), Annorlunda (1948)

ja Novemberår (1951), proosaa Onnela (1925), Suomen tasavallan kansalaisia

(Medborgare i republiken Finland I-II, 1935--40) ja Höstlig bastu (1944). Valikoimia

Ringar i stubben (runoja ja proosaa, 1954), Dikter 1912-42 (1955), Prosa 1925-43

(1955), Kirjaimia ja kirjavia (1956), Meningar (1957) ja Runoja (1963; suomentanut Viljo

Kajava), musiikkiarvosteluja Opus 12 (1933).

Elmer Diktoniuksen runoja :

Lapsen uni

Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,

ja antoi sen minulle -

voi kuinka se maistui!

Ja enkeli sanoi: tule taivaaseen!

ja me mentiin. ja siellä istui jumala.

Tikkukaramelli suussa. Ja antoi sen minulle.

Ja se vasta maistui!

Ja jumala sanoi: lihaa aina vaan

köyhille lapsille,

ja leivoksia päälle,

ja jäätelöä!

Ja kaikki söi.

Ja kaikkien vatsat

inisivät tyytymyksestä.

Ja jumala sanoi:

kuka siellä niin kauniisti laulaa?

Kirjaimia ja kirjavia, 1956

***

Lapsen rukous

Hyvä jumala

korkean kivitalon katolla!

Kuule minua

vaikka minulla onkin hinkuyskä!

Minä tahtoisin niin kernaasti

sen leikkihevosen

sieltä kaupan ikkunasta!

Ja anna meille joskus vielä

liharuokaa sunnuntaisin!

Äläkä anna äidin hakata minua

isän tullessa humalassa kotiin!

Niin minä en itke

vaikka en pääse ulos

kun minulla ei ole kenkiä.

Mutta nyt minua taas yskittää -

amen.

Kirjaimia ja kirjavia, 1956

Tämä sivusto on asennettu palvelimelle, jota ylläpitää konkarit.net - Koulutusalan konkarien verkko