Suomi9000 sisällysluettelo

Andersson Claes

Claes Andersson

Claes Andersson (Helsinki 30.5.1937), suomenruotsalainen kirjailija, psykiatrian erikoislääkäri. Eduskunnan jäsen vuodesta 1987, Vasemmistoliiton puheenjohtaja vuodesta 1990, puolueensa presidenttiehdokas 1994. Anderssonin runoilijapolvi tuli julkisuuteen 1965 FBT-lehden kautta; lehti hyökkäsi suomenruotsalaisen modernismin manerisoituneita ilmiöitä vastaan ja osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samana vuonna Andersson julkaisi kolmannen runokokoelmansa Staden heter Helsingfors, jossa hän siirtyi vapaampaan runomuotoon ja ajankohtaisten poliittisten ja sosiaalisten ilmiöiden käsittelyyn. Ensimmäinen romaani Kuvien takana (Bakom bilderna, 1972) antaa kuvan byrokraattisesta mielisairaalajärjestelmästä osana yhteiskunnallista vallankäyttöä. Andersson ei ole naiivi julistaja; hän ei sääli potilaiden katteettomia mielikuvia vaan vaatii heitä kurkistamaan tiedostamattoman taakse, erityisesti osaksi itsetilittävässä romaanissa Ihminen, sielunsa kaltainen (En människa bärjar likna sin själ, 1983). Romaanin toinen keskeinen teema - mies kuristavassa parisuhteessa on esillä jo aiemmissa näytelmissä, kuten Perhe (Familjen, 1974).

Ajankohtaisia kannanottojaan Andersson on esittänyt artikkeleissa, televisionäytelmissä ja kabareeteksteissä. Näytelmissä on tärkeää ollut myös yhteistyö erityisesti Bengt Ahlforsin ja Johan Bargumin kanssa, esim. Kroppa (Kropp, 1969) ja Piirileikki (Ringleken, 1978). Muita teoksia runokokoelmat Ventil (1962), Som om ingenting hänt (1964), Samhället vi dör i (1967), Bli tillsammans (1971), Rumskamrater (1974), Genom sprickorna i vårt ansikte (1977), Till korta kommanden (1981), Under (1984), Parhaat päiväni (Mina bästa dagar, 1987), Som lyser mellan gallren (1989), Huden ddr den är som tunnast (1991) ja Dikterfrån havets botten (1993), romaani Armas aika (Den fagraste vår, 1976). Valitut runot Jag har mött dem (1976) ja Det som blev ord i mig (1987); suomennettu valikoima runoja vuosilta 1962-84 nimellä Vuoden viimeinen kesä (1985). Eino Leinon palkinto 1986.

Claes Anderssonin runoja :

Rakastaminen on rakastetun

riippumattomuuden kunnioittamista

Niin, minä ajattelen rakkaudesta

Missä helvetissä se ämmä luuhaa

Suom. Pentti Saaritsa

Vuoden viimeinen kesä,

Runoja vuosilta 1962-84,

(kokoelmasta Under, 1984) 1985

***

Avoliitto-elegiat 2,3,14,15,16

2

Sinä osuit minun silmiini Nenänpielipolun

ja Suupielikujan risteyksessä

Kello oli jotakin silläkin kertaa

Minä juutuin siihen pieneen ryppyyn joka syntyi

sinun hymyillessäsi juuri siinä

Tyhjä sänky vieri alas töyrästä

Ei tarvinnut kuin hypätä siihen ja antaa painua

Siitä tuli monella tapaa menomatka

Me saavuimme meren rantaan kun aurinko nousi

Siellä oli talo josta me olimme uneksineet

Sinä olit innokkaampi kuin koskaan

Nurkista nousi pieniä lapsia, maitohampaat suussa,

valittavasti äännellen

En ollut koskaan aikaisemmin asunut linnunpöntössä

Tuli mahdottoman ahdasta

Talven tullessa me pilkoimme sängyn polttopuiksi

Se oli ehkä lyhytnäköistä

Oli nukuttavaa seisaaltaan

perheterapeutin luona sinä et pitänyt ollenkaan yhtä kanssani

Sama juttu kuin hiekka korvasienissä

Kaikkea sitä ei saa millään pois

Sinun hampaittesi narske sai minut suunniltani

3

Ensin sinä et luvannut mitään

sitten pidit sen mitä et ollut luvannut

Sitten lupasit ettet koskaan enää pettäisi

Sitten petit (sinähän et ollut luvannut mitään)

Minä vannoin sin ulle uskollisuutta alusta alkaen

Minä petin sinua

Se ei ollut koskaan alkanut

Sinä jouduit suunniltasi

Sinä kaduit kaikkea, lupasit mitä tahansa

Olen pettänyt sinua, sanoin rehellisesti (tappaakseni sinut)

Sinä peruutit kaiken

Sinä petit minut, definitiivisesti

Minä raivostuin, yritin ottaa hengen itseltäni

Yritin pettää sinua

Se ei ollut enää mahdollista

Minä en ollut enää minä

Minusta oli tullut sinä

Itseäni minä en pystynyt pettämään, sinuna

Me menetimme kaiken mistä me emme koskaan olleet piitanneet

Sen myötä me olimme menettäneet kaiken

14

Nykyään minä luotan sinuun yhtä vähän

kuin olen koskaan luottanut itseeni

Petät minua heti kun vain selkäni käännän

Siinä sinä teet oikein

Niin minäkin tekisin jos olisin minä

Jollain tavalla en ole sitä enää

Minä saan pitkiä uskollisuuden ja hellyyden kohtauksia

Se on eräänlaista kostoa

Nyt kun ei ole enää mitään rikki runneltavaa

meillä voisi mennä aika hyvin, sinulla ja minulla

No mutta! Ethän sinä tarkoita sanaakaan siitä mitä minä sanon!

Painu helvettiin mutta tule takaisin

15

Me lojumme alasti vierekkäin selällään

Olemme juuri rakastelleet

Lauantaiaamu Toukokuun tuuli tempoilee hiljaa ikkunaa

Koivut hohtavat pehmeästi

Vanhasta matkaradiosta kuuluu kaksi ohjelmaa

päällekkäin, Ravelin F-duuri-kvartetto, ja kuin

suuren aukean toiselta puolelta,

esitelmä vaihtoviljelystä

Me makaamme vaiti ja kuuntelemme, vasen kätesi

minun olkapäälläni, minun kourani sinun rintasi ympärillä

Sinä olet viileä, levollinen

Pian meillä on lapset täällä, ennen kuin ne katoavat

16

Minä toivon että olisin sinä

sillä hetkellä kun petät minua

Minä toivon että olisin rakastajasi

sillä hetkellä kun hän muistaa minut

Minä toivon että sinä olisit minä

sillä hetkellä kun palaat takaisin

Minä toivon itseni pois teidän limakalvoiltanne

Ne leimaavat minut mustaksi

Suom. Pentti Saaritsa

Vuoden viimeinen kesä, Runoja vuosilta 1962-84,

(kokoelmasta Under, 1984) 1985

***

Etydi suvituulelle

Hän kulkee tuuli hiuksissaan Minä rakastan hänen askeltaan Minä rakastan hänen kulkuaan tuuli hiuksissaan

Minä rakastan että tuuli noin kulkee hänen hiuksissaan ja että tuuli juuri noin kulkee hänen hiuksissaan

Minä rakastan hänen kulkeissaan

Minä rakastan hänen kulkuaan noin tuuli hiuksissaan

Minä rakastan että tuuli juuri noin hänen hiuksissaan

Minä rakastan kun tuuli kulkee hänen hiuksissaan

Rakastan häntä

kun hän kulkee tuulen kulkiessa juuri noin hänen hiuksissaan

Rakastan häntä ja rakastan tuulta

kun hän kulkee tuuli hiuksissaan

ja tuulen tapaa rakastaa hänen hiuksiaan

Minä rakastan häntä kun hän kulkee tuuli hiuksissaan

Suom. Pentti Saaritsa

Vuoden viimeinen kesä, 1985

***

Surun sauhu sinun silmissäsi ja

meidän syleilymme hiljenee illaksi

kuin me olisimme ne kaksi viimeistä eläintä

Syysyössä me tunnemme kuinka yhteinen

murhe lakastuu meidän hengityksessämme

Elämä on raskas hengenveto, niin kuin joku

raahaisi omaa lapsuuttaan vintille, niin

kuin joku yrittäisi piilottaa lapsuutensa

ajalta ja surutta, tuulelta

joka hälventää suurten polttouunien sauhun

Suom. Pentti Saaritsa

Vuoden viimeinen kesä, 1985

Puoliso 1959-71 Christina Andersson (Turku 29.11.1936), suomenruotsalainen

lastenkirjailija, kuvittaja ja animaatioelokuvien tekijä. Hauskaa merimieshahmoa

kuvaavan Jaakko Jyrinäparta (Jakob Dunderskägg) tekijänä Christina Andersson tuli

lasten tutuksi jo ennen kuin kertomukset alkoivat ilmestyä hänen itsensä kuvittamina

kirjoina vuodesta 1969. Muita lastenkirjoja satusikermä Sagoblunten (1974), Glada

korven (1980), Onkel Olia och björnen Kolja (1992).

Tämä sivusto on asennettu palvelimelle, jota ylläpitää Compuline Oy Virtuaali.akatemia