Lauri Uusi-Hakimo

Lauri Uusi-Hakimo (Ahtäri 6.5.1930), asuu Forssassa, kirjailija, valtiot. maist., opetusneuvos. Forssan kansalaisopiston rehtori vuodesta 1960. Uusi-Hakimo tunnetaan maaseudun ihmisten arkipäivän kuvaajana, esim. romaaneissa Kaarnavalkeat (1982), Sotatalvi (1985) ja Ylioppilaskesä (1989) seurataan maaseudulla syntyneen ja sille uskollsena pysyneen sukupolven eläinänkokemuksia. Muita romaaneja Isältä pojalle (1 palk. Maaseudun Sivistysliiton romaanikilpailussa, 1974), Poika ja kesä, (TV-näyt. Oppirahat , 1975), Elokuu (1977), Autokauppias (1979), Punamarjapensas (1980), Kaarnavalkeat (1982) ja Sotatalvi (1985). Näytelmiä :Isältä pojalle ( MTV, 1976 ,romaanin sovitus), Häiritsevä oppilas (1978, kuunnelma), Kesävieraat (1978, kuunnelma), Meidän lapset (TV, 1979), Kyläkauppa (1979), Maija ja Mikko (1980), Lomamatkalla (1983), Inhan patruuna (1984), Isänmaan miehet (1985), Hakkapeliitan morsian (1986) ja Riikku-Heikki (1987).

Loppu romaanista KAARNAVALKEAT :

Ensimmäinen lomaviikko oli kaunis ja aurinkoinen. Maurista tuntui, että nyt hän vasta oli ensimmäisen kerran oikealla lomalla koulusta. Hän sai nukkua yhdeksään ja kuunnella ikkunan takaa kuuluvia pihan ääniä vielä pitkän aikaa senkin jälkeen ennen kuin nousi ja pukeutui päivää varten. Matala hirsiaitta pellon kulmalla pihlajan juuressa oli jo monena kesänä ollut hänen nukkumapaikkansa. Aitta oli jaettu kevyellä väliseinällä keskeltä kahtia ja toisessa päädyssä oli Kauko nukkunut silloin kun oli kotona, tai tilapäisesti siellä oli nukkunut joku vieras. Jo aamuyöstä linnut ropistelivat katolla ja kuikan huuto kuului alhaalta vainiolta uuden päivän merkiksi.

Kolmantena lomapäivän aamuna Mauri heräsi siihen, että pihalta kuului kärryjen kolketta ja kiireisiä askeleita. Oli perunankylvöpäivä ja isä ajoi siemenlaatikoita navetasta pellolle. Perunan istutus sattui joka vuosi koulun päättymisen aikoihin ja sen takia siihen oli aina liittynyt alkavan kesän vapauden tuntua.

Mauri nousi ja veti housut jalkaansa. Ovilautojen raoista pilkahteli valojen ja varjojen leikki, joka tulvahti täydeksi valoksi, kun Mauri työnsi paksun puulukon sisästä pistävän rautakielen lenkistään ja raotti ovea. Isä huomasi Maurin tulon ovelle ja sanoi:

- Tänään pistetään perunat maahan. Jos jaksat niin apu olisi tarpeen. Pitäs sieltä Mäkitalosta tulla pari ihmistä, mutta sittenkin. Käy nyt syömässä kaikessa rauhassa. Ei tässä vielä hetkeen alkuun päästä. Pitää nämäkin saada ensiksi leveälle.

Isä järjesteli laatikoita lavalle ja Rusko tömisteli jalkojaan rauhattomasti ja huiteli hännällään kärpäsiä kyljestään. Auringon puolelta harmaa aitan seinäkin kuhisi virkeitä kärpäsiä. Musta perunapelto oli melkein aitan takana ja sen laidalta näkyi järven lahti kipenöivän aamuauringon paisteessa niin kuin kuumimpina kesäpäivinä, jolloin pienenä juostiin kilvan rantaan hakemaan tähtiä vedestä.

Äiti oli keittänyt jo ohraryynipuuroa ja viinimarjasoppaa aamiaiseksi. Monet työt olivat jääneet mieleen aamun aterioista. Syksyisin kun oli riihipäivä, oli noustava jo viimeistään seitsemältä ja silloin aina oli syöty rieskaa ja viiliä ja otettu sokeripaloja evääksi taskuun. Niitä oli mukava imeskellä lämpöisessä riihessä tai luuvassa, missä kuivatun vil an tuoksu sai sokerin mausta entistä makeamman.

Syötyään Mauri haki lattian alla olevasta kellarista kopan, johon mahtui sopiva kantamus perunoita. Äiti oli varannut itselleen sinkkisangon rapunpieleen ja touhusi vielä jonkin aikaa vasikoitten luona ladon takana. Mauri meni jo istuskelemaan edellä pellon pyörtänölle ja täytti koppansa laatikosta, joka oli kokonaan pitkien kerman väristen itujen peitossa. Niitä ei saanut katkoa, Mauri muisti vanhastaan ja asetteli perunat koppaansa samaan asentoon kuin ne olivat laatikossakin. Tuli mieleen opettajan neuvo katajien istuttamisesta. Ne piti istuttaa siirrettäessä aurinkoon nähden täsmälleen samaan asentoon kuin ne olivat kasvaneet siihenkin asti. Siinäkin oli yksi luonnon ihmeellisista salaisuuksista, opettaja oli sanonut.

Saatuaan koppansa täyteen Mauri nojasi selkänsä ojan penkkaan. Mehukas piennarheinä tuoksui ympärillä ja katse kipusi huikeisiin korkeuksiin hannaitten pilviröyhelöitten taakse. Ei näkynyt yhtään tähteä niin kuin pakkasella kouluasunnon yläkerrasta heti iltapäivästä alkaen. Vain loputtomasti auringon sinertämää ilmaa. Hyvän tuoksuista ja raikasta hengittää.

Mauri melkein nukahti pientareen lämpöön. Mehiläinen pörräsi jossakin pään takana ja leivo teki syöksyjään seuraavan Ojan yläpuolella ja sukelsi viimein pensaitten taakse näkymättömiin. Juuri siltä kohdin oli talvella vienyt latu rantaan vinosti peltojen yli ja ojat olivat olleet näkyvissä vain matalina painanteina. Kohta rantaan luotaisiin taas mustat pitkät proomut ja lastuuvaunujen kolke kuuluisi aamusta iltaan. Niin pitkälle kuin Mauri muisti vuosia taaksepäin jokainen kesä rannassa oli alkanut laivan tulolla ja puiden lastaamisella. Silloin talven työt vaihtuivat kesän töiksi. Samoihin aikoihin kun pellot pölisivät ja keltaiset voikukat värjäsivät nurmikkovainiot.

Mauri havahtui mietteistään siihen, että isä avasi jo ensimmäistä vakoa pellon toisella laidalla. Mäkitalon Anni ja kansakoulussa oleva Eeva olivat tulleet jo pellon päähän ja täyttivät astioitaan laatikoista. Äitikin kiirehti askareitaan pihassa ehtiäkseen mukaan. Rusko seisahtui aivan Maurin kohdalle, mutta jatkoi heti isän nykäistyä ohjaksista raskain askelin pellon päätä kohti. Isä käski Maurin tulla perässään alkamaan pellon päästä ja näytti siellä miten tiuhaan perunat asetettiin.

Vai taijat sinä muistaa ennestäänkin, hän naurahti ja potki ensimmäisten perunoitten päälle. - Parempi vähän harvempaan, kun ei ole siementä kovin paljon ja peltoa riittää. Eikä niitä tarvihte asetella. Kyllä ne sieltä tiensä löytää ulos, vaikka ovat nurkinkin.

Isä otti myös perunoita laatikosta käsiinsä, viskeli niitä vakoon ja asetteli suurimpiin väleihin oikein kumartaen. Naiset tulivat vastaan jo puolipellossa ja äiti pääsi aloittamaan aivan läheltä, niin että Maurin osuudeksi jäi vain kymmenkunta metriä. Kun vako oli kylvetty täyteen, isä lähti ajamaan sitä umpeen. Sahrojen siipi ryöpsytti nyt pehmeää multaa perunaketjun päälle ja Ruskokin näytti varovan niitä ettei astuisi vakoon. Mauri meni takaisin pellon päähän ja alkoi ruveta kylvämään uuteen vakoon, mutta äiti naurahti ja sanoi, ettei härkävakoon saanut kylvää. Vasta alastullessa aukaistiin uusi. Niinhän se oli aina ollut. Perunan istutuksessa jäi aina pieni lepotuokio siksi aikaa kun penkki ajettiin umpeen. Silloin voi kopan täyttää ja istua hetken ojan reunalla, oikomassa kangistuvaa selkää. Kaikessa työssä piti olla rytmi, oli opettaja sanonut. Aivan kuin sydämen toiminnassa on työvaihe ja hetken lepo. Mikään ei kestäisi jatkuvaa ponnistusta. Koulussa oli välitunnit ja kesäloma ja joululoma. Yön lepo oli päivän palkka ja sunnuntai koko viikon rasitusten vastapaino. Rytmi hallitsi elämää pienimmästäkin itikasta tähtien uudistumiseen asti.

- Joko sinua väsyttää? kuului aivan läheltä isän ääni ja Mauri törmäsi vaolleen kuin pahanteosta yllätetty. - Saadaan perunat maahan niin sitten on taas aika lepäillä, isä puheli

mennessään.

Kun puoli sarkaa oli kylvetty, selkää pakotti ja nälkäkin alkoi vaivata. Saran toisessa päässä Eevakin näytti väsyvän ja seisoskeli pitkät tovit multakokkareita ympärilleen paiskien. Juuri silloin tuli piristävä vapautus. Äiti juoksutti sankonsa laatikon viereen ja huusi:

Nyt ne tulivat!

Päät nousivat katsomaan pihan suuntaan. Kauko morsiamensa kanssa seisoi aitan nurkalla. - Nyt mennään keittämään oikeat kahvit, äiti sanoi ja lähti edellä helmat hulmuten.

Kylvetään nyt tämä vako kumminkin, isä sanoi naurahtaen. - Kyllä ne siellä pysyvät.

Kauko tuli pellolle äitiä vastaan puolikenkiään nostellen. Tyttö odotteli aitan luona vihreä takki yllään. Kaukaa hän ei näyttänyt yhtään samannäköiseltä kuin Kaukon lähettämässä kuvassa, missä he olivat yhdessä potkukelkalla jäisellä tiellä takanaan tyhjä valkoinen tunturi. Kaukokin näytti aivan kuin vieraalta. Hänellä oli harmaat housut ja kirjava kaulaliina sormuksen läpi ujutettuna kaulassa.

Kun vako oli kylvetty päästä päähän ja Rusko lähti taas ponnistelemaan sitä umpeen, Mauri pisti korinsa ojan penkalle ja lähti toisten perässä pihaan. Kaikki tervehtivät Marjattaa kädestä ja isäkin toivotti tervetulleeksi, mitä Mauri ei ollut koskaan kuullut hänen suustaan. Maurin silmiin pisti Marjatassa ensimmäiseksi vinot silmät ja aavistuksen verran ulkonevat hampaat. Kasvoista päätellen hän oli ystävällinen ja iloinen ihminen. aivan niin kuin äiti oli sanonut toivovansa miniältään. Kummallakin heillä oli kiiltävä sormus sormessaan ja tuvassa Marjatta istui ovensuuhun puusohvalle kuin vieras ainakin. Mauri ajatteli, että hän varmaan katseli tupaa uutena kotinaan ja mietti, mitä muutoksia tekisi jos tulisi taloon asumaan. Hetken perästä hän jo kuljeskeli tuvassa ja kamarissakin ja pysähtyi ikkunoihin ihailemaan maisemia.

Kahvin jälkeen Kauko ja Marjatta tulivat perunamaalle. Kauko oli vaihtanut ylleen haalarit, joita hän oli pitänyt metsäsavotalla ja äiti antoi Marjatalle omat kumisaappaansa. Itse hän sai jäädä tupaan omiin töihinsä. Kauko kokoili aluksi tyhjät laatikot ojien päälle ja otti sitten isän paikan vakojen ajajana. Isä saisi kylvää tai tehdä jotain muuta. Isä katseli Kaukon ajoa parin kierroksen ajan ja meni sitten korjailemaan penkkien päitä kuokalla. Pellon päässä sahroilla ei saanut hyvää jälkeä, kun piti kääntyä ja perunoita saattoi jäädä näkyviin metrinkin matkalla. Kun isä oli korjannut penkit kummassakin pellon päässä, hän haki pihasta viikatteen ja lähti koppa selässä riihen takaiselle pellolle niittämään heiniä vasikoille.

Perunat saatiin kylvetyksi iltapäivän aikana. Kauko riisui hevosen sahroista kärryjen eteen ja Mauri lähti hänen kanssaan hakemaan laatikot oiien varsista latoon syksyä odottamaan. Mauri ihmetteli itse@seen Kaukon tottuneen tuntuista hevosen ajoa. Hän seisoi kärryiltä ohjakset toisessa kädessä ja katseli pitkin vainioita, vaikka kärryt poukkoilivat ja keinahtelivat rajusti kivissä ja kuopissa. Mauri sai kulkea maassa ja nostaa laatikot lavan reunalle, mistä Kauko asetteli ne kuormaan. Kauko kyseli koulusta ja Maurin sairastumisesta ja kertoi itse saaneensa tarpeeksi kiertämisestä ja kellotöistä. Viimeisten laatikoitten kohdalla hän istahti kuormalleen ja katsoi Mauria puoliksi hymyillen.
- Eikös se niin ole, että sinä meinaat lukea herraksi.

Mauri vilkaisi Kaukoon ennen kuin vastasi, ettei vielä tiennyt, miten koulu tulisi menemään.

- Mutta kumminkin johonkin semmoiseen ammattiin, ettet tähän jää maata puskemaan.

Tämä sivusto on asennettu palvelimelle, jota ylläpitää konkarit.net - Koulutusalan konkarien verkko