Lasse Heikkilä

Lasse Heikkilä (Kiikoinen 6.11.1925 - Helsinki 26.3.1961), runoilija, kirjastovirkailija, 1950-luvun modernismin keskushenkilöitä. Heikkilän esikoisrunokokoelma Miekkalintu (1949) oli ensimmäisiä tietoisesti modernistisia teoksia. Oman leimansa hänen runoudelleen antoi julistuksellisuus (Paatos ja lyyra, 1950). Hyökkäävän ja rosoisen runouden rinnalla Heikkilä harrasti 1950-luvun puolivälissä mietteliästä lyriikkaa ja huumoria. Teosten nimissäkin näkyy kiinnostus kirjallisuuden suuriin myytteihin Medeiaan, Canneniin ja viimeisessä kokoelmassa pyhään Mariaan, jonka mukana Heikkilän runouteen tuli myös kristillismoraalisten kysymysten ja rakkauden olemuksen pohdinta. Muita runokokoelmia Sinä (1951), Unet ja Medeia (1953), Carmen (1956) ja Terra Mariana (1959), kertomuskokoelma Matkalla (1955), näytelmä Ofelia (1955). Valitut runot (1976), Yhden kesän, oi Jumalat. Valitut runot (1993).

Lasse Heikkilän runoja :

Lyyra

liikkumatonta

vanautuu selkeimmin

kuljetut matkat

erehdykset hahmottuu

mitä niistä?

kaikki on edessä

lähdetään eteenpäin

Paatos ja lyyra (1950 )

On helppoa latoa sanoja kuin halkoja

taidokkaisiin pinoihin-

vaikeata on oppia elämään

ja vielä vaikeampaa on oppia kertomaan

löydetystä elämästä.

Helppoa on vaeltaa ja puhua ruusun kauneudesta

ja ylistää rakastavia silmiä -

vaikeata on saada suunta, liittää siihen ruusuja

ja oppia katselemaan kaikkea rakastavan silmin.

Sinä (1951)

Seurasta

jäit juhannukseen

veden sineen taivaan vihreään

auringonlaskun tulipunaan

ensimmäiset keltaiset lehdet

sinut veivät pois

ja minut

tyhjällä aukealla vain lahoava lato

muiston korsia varjeleva

raukeavat pölyksi vähitellen

Unet ja Medeia (1953 )

Ilta

illan kasvot ovat puhtaat

vastapestyn lapsen

taivas odottaa turhaan
että nostaisin kasvoni

pesen alati niitä kumartuneena

maan puoleen

kaiken ylitse

Unet ja Medeia (1953 )

Kevät

purren pienuus aallon suuruus

maston lyhyys tuulten korkeus

katseen sokeus tähden kirkkaus

airon voimattomuus virran vahvuus

matkan pituus suunnan läheisyys

kölin mitättömyys veden pohjattomuus

aistin pinnallisuus hengen syvyys

ajatusten kepeys määrän painavuus

kevät kevät kevät

virvoita minut herätä minut

kuten oraan idut vihreät nummet

eläinten onnen

valoisten öitten ihmeet

kevät kevät kevät

kepeäkylkiratsu auringonlaskun aikaan

aallon tuulen hengen kiitävä airut

kaikkialla

kevät kevät kevät

virvoita minut

pohjaton mahtava kirkas painava kepeys

läheisyys kaiken oi kevät

Terra Mariana (1959 )

Suomi

Ystäväni Peguy, jos olisit nähnyt Suomen kesällä.

jos olisit vaeltanut järvillämme, jos olisit yöpynyt

valkean kesäyön kaipuu-täydellisyyteen.

Jos koivumme olisit nähnyt, pitkäriippaiset ja sorjat

valkotuohineen, harmaan kivikon luota

yksinäisistä laajoihin metsiin ...

Vaikka vain lepikot, laidunten ruostuvat puut.

Ja saaret järvillä, kalasaunat, kuovin laulut öisin.

Miten olisit silloin laulanut?

Turha sitä pohtia, hyvin olisit laulanut.

Katsokaa kuinka kaunis voi olla maa, sanoo Herra,

minä olen sen teille antanut,

kuinka se ei olisi kaunis.

Miten puhdas on taivas, kuultava tai pilvinen,

teille annettu. Katsokaa sitä ja hengittäkää ilolla,

sanoo Herra, riemuitkaa tästä maasta

sillä sitä varten se on teillä.

Riemuitkaa, sanoo Herra.

Sillä ilon minä olen luonut.

En ole pannut sitä piiloon, en kätkenyt.

Ruis kohoaa ja huojuu niin keltaisen kypsänä,

timotei matalana on niin vihreän täyteistä, hyvää.

Kuuset, tummanvihreät, kuolemattomuuden puut,

nimenomattain tämän maan puut,

itse olen ne alkuun istuttanut,

sanoo Herra. Tämän maan puiksi kuten koivut.

Mutta kuuset enemmän kuin koivut,

sillä kuolemattomuus minusta puhuu,

laakeri ja palmu voitosta ja rauhasta,

mutta kuolemattomuudessa ne ovat kaikki tyynni,

sanoo Herra.

Entä sitten kirkkoveneet,

älkää niitä piiloittako, ne ovat kauniit

pyhäaamuin vesillä.

Ne minä haluan säilyttää,

sanoo Herra.

Sillä kirkkoveneet ovat matkalaisten voimalliset laivat,

rakentajat niitä soutavat ja niillä on päämäärä.

Ei minkään veneen tuhdot ole yhtä hyvät.

Viikinkilaivat minä murskasin raudalla ja myrskyllä,

näitä ei murskata ja puusta ovat niiden kyljet.

Hyvin hyödylliset.

Niiden liike kesävedellä on niin kaunis,

etten halua tämän elävän kulkemisen loppuvan.

Ja kaikki Taiturit, puiset ja kiviset.

Mitä kaikkea on järvienne selillä ja rannoilla,

mitkä muistot ja mitkä reitit ja mitkä unelmat.

Todella olen antanut teille hyvin.

Kaikkein innokkaimmille marisijoille maan päällä,

jotka heittävät heti nurinan kun on tärkeätä tehtävää

ja minä kutsun.

Silloin suomalaiset ovat kaikkein nopeimmat

niin käymään taisteluun kuin sitten palaamaan sieltä.

Kyllä heillä on nopeat jalat molempiin suuntiin,

sen olen nähnyt.

Ja ketkä sitten olisivat sen omahyväisemmät kuin suomalaiset?

Ja ketkä yhtä vaatimattomat?

Tämä kansa on yhtä hyvä kuin sille annettu maa on hyvä.

Riemuitkaa tästä kauniista maasta, sanoo Herra.

Terra Mariana (1959 )

Tämä sivusto on asennettu palvelimelle, jota ylläpitää konkarit.net - Koulutusalan konkarien verkko