Veikko Huovinen

Veikko Huovinen, kirjailija, luonnont. tri h.c. 1983, (synt. Simo 7.5.1927), asuu Sotkamossa, ylioppilas 1946, metsänhoitaja 1952, vapaa kirjailija 1957 -. Valtion kirjallisuuspalkinto vuosien 1952 ja 1966 teoksista. Huovinen otettiin vastaan novellikokoelmansa Hirri (1950) ansiosta kansankuvaajana, joka jatkoi Lehtosen, Haanpään ym. korpiseutujen originaalien humoristista kuvausta. Hänen henkilönsä kasvoivat kuitenkin teos teokselta valottamaan ihmisyhteisöä laajemmasta näkökulmasta, vaikka taustalla on edelleen haanpääläinen sala- tai julkiviisas kainuisti», tunnetuimpana puhemiehenään Konsta Pylkkänen, Havukka-ahon ajattelijan (1952) korpifilosofi. Kohteet vaihtelevat ihmisten puheista rauhanfilosofiin, influenssasta Hitleriin tai lainpaansyöjistä metsäkämppien koirankynnenleikkaajaan, metsän puista kukkaan, matikanopettajasta matikkaan. Huovinen on erityisesti lyhyen muodon - jutun, novellin, »lyhyen erikoisen» - taitaja. Yllättävät rinnastukset ja erilaisten huumorin asteiden sateenkaarimainen kirjo antavat juurevalle kansanomaiselle viisaudelle ja kulttuurikritiikille syvyyttä, jossa uudet ja yllättävät assosiaatiot syntyvät. Vakavimmillaan Huovinen on vaikuttavassa metsäluonnon puolustuspuheessaan, romaanissa Puukansan tarina (1984). Muita teoksia romaanit Ihmisten puheet (1955), Rauhanpiippu (1956; näytelmänä 1965), Hamsterit (1957), Siintävät vuoret (1959), Lemmikkieläin (1966), Lampaansyöjät (1970), Veitikka (1971), Lentsu (1978), Koirankynnen leikkaaja (1980) ja Kasinomies (1990), juttukokoelmat Konstan Pylkkerö (1961), Kylän koirat (1962), Kuikka (1963), Talvituristi (1965), Lyhyet erikoiset (1967), Mikäpä tässä (1969), Rasvamaksa (1973), Rontosaurus (1976), Ympäristöministeri (1982), Matikanopettaja (1986), Joe-setä. Aikalaisen kertomuksia Josef Stalinista (1988) ja Kukuskat (1993), näytelmät Tiikeri ja leijona (1961) ja Saatana kun yskittää (1993). Kootut teoks 1-10 (1984-86), valikoima Pirunkalan leuat (1991). Aleksis Kiven palkinto 1970.

TEOKSIA: Hirri, 1950, Havukka-ahon ajattelija, 1952, Ihmisten puheet, 1955, Rauhanpiippu, 1956, Hamsterit, 1957, Siintävät vuoret, 1959, Konstan Pylkkerö, 1961, Kylän koirat, 1962, Kuikka, 1963, Talvituristi, 1965, Lemmikkieläin, 1966, Lyhyet erikoiset, 1967, Tapion tarhat, 1969, Mikäpä tässä, 1969, Lampaansyöjät, 1970, Veitikka, 1971, Rasvamaksa, 1973, Vapaita suhteita, 1974, Humusavotta, 1976, Lentsu, 1978, Ronttosaurus, 1979, Koirankynnen leikkaaja, 1980, Kasinomies Ton (1990)

LOPPUKATKELMA TEOKSESTA LENTSU

Epilogi

Eivät kuki täällä omena- ja kirsikkapuut, ei kapsahda naisen kengänkorko kuumaan

asfalttikatuun Bulevardilla eikä kukaan istu katukahvilassa minttulikööriä tai omenaviinaa

juomassa. Mutta kevääksi tätä kuitenkin uskaltaa sanoa, pohjoisen sydänmaan

kevääksi. Limakkosalmi on jo pitkään ollut jäistä vapaa, rantaporeita on ilmestynyt

kalliorannoille ja varikset lentävät levottomasti rantametsissä, muuttovarikset.

Neljä miestä kävelee metsän läpi rantaan. On toukokuun kolmas päivä. Kevätpurot

juoksevat notkoissa. Peipponen laulaa, rastaat ovat tulleet, töyhtöhyyppä lennähtelee

hurjana pellon laidassa. Valoa on. Aurinko lämmittää, sulattaa, hautoo.

He kutsuvat salaseuraansa syysseminaariksi. He ovat jo syyspuolen miehiä. Yksi

heistä on Rinteelän Aleksi, toinen on kirjailija. Rinteelän pihasta lähdettäessä oli Aleksi

sanonut, että vaikka hänellä onkin vain tuollaiset rötörakennukset ja köyhä talous, niin

joskus keväällä mukavalta ilmalla täällä on melko hyvä elää. Siitä he juohtuvat

puhelemaan tyytyväisyydestä ja ihmisonnesta. Ei raha eikä omaisuus

tuo tyytyväisyyttä, se on vanha totuus. Pitäisi osata elää, pitäisi ymmärtää omat rajansa,

ei saisi kadehtia eikä haaveilla joutavista. Terveyttä kun piisaisi, ja unta ja nälkää.

Yleensäkin he keskustelevat hyödyllisistä asioista, sommittelevat inhimillisempää

yhteiskuntaa, jossa olisi vähän rehellisemmät herrat ja omistusolot kohdallaan. Väittelyt

ovat kiivaita, monitasoisia, huvittavia. Pääasia on kuitenkin, että toveruus on hyvä ja

huumoria harjoitetaan.

Rannalla on kevään merkkejä vaikka millä mitalla. Kajaanin voimalaitos on juoksuttanut

veden vähiin. Lähes kaksi metriä se on pudonnut syksyisestä. Jääkenttä on kohta

kaikkialla irti rannasta. Kellanruskea vesi porehtii jääkielekkeiden lomassa, ja

rantapaadet kaatuvat vedessä jonnekin syvyyksiin.

Aleksi on kantanut huhtikuun alussa tuhkaa rantaan ja kylvänyt sen jäälle. Nyt on jäässä tuhkan sulattama kolme metriä leveä railo, johon sopii kolmen verkon jata. Vene on vedetty railon reunalle. Siitä saa ennen jäiden lähtöä kevätkalaa, siikojakin.

Tämä sivusto on asennettu palvelimelle, jota ylläpitää konkarit.net - Koulutusalan konkarien verkko