Suomi9000 sisällysluettelo

Metso eli Valmet-Rauma

Metso eli Valmet-Rauma

Valmet-yhtymä ja Rauman Repola Oy ilmoittivat 17.11.1998 yhdistymisestään Valmet-Rauma Oy:ksi. Fuusio toteutettaisiin vuoden 1999 alusta. Uuden yrityksen pääjohtajaksi tuli Valmetin johtaja Matti Sundberg ja hän sai Repolan johtajan Heikki Hakalan "oikeaksi kädekseen" toimitusjohtajaksi. Valmet-Rauman toimialoihin ja tuotteisiin ei jatkossa pidemmän päälle enää kuulune Uudenkaupungin Saab-Valmet autotehdas (2% liikevaihdosta) eikä myöskään Nordberg-kivenmurskaamo ( 11% liikevaihdosta). Niille etsittäneen ostajia. Valmet-Raumaa puolestaan kiinnostaa ostaa sellukattilatuotantoa sekä selluteollisuuslaitetuotantoa - ja ilmeisesti neuvotteluja käydään ainakin Ahlströmin ja Masa-Yardsin telakat omistavan ja rahavaikeuksissa olevan Kvaernerin kanssa.

Valmet-Rauma on 23 496 :n henkilöstöllään Suomen kolmanneksi suurin työllistäjä Nokian ja UPM-Kymmenen jälkeen. Uuden yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto nousi vuonna 1997 noin 23,2 mrd markkaan. Uuden yhtiön suurin omistaja on UPM-Kymmene 14,7 %:n osuudella ja toiseksi nousee valtio 11,6 %:n osuudellaan. Muita merkittäviä omistajia ovat kotimaiset eläkeyhtiöt Ilmarinen 3,7 % ja Varma-Sampo 2,7 %. Rauman osakkeenomistajat saavat Valmet-Raumasta 42,5 % ja Valmetin osakkeenomistajien osuus uudesta yhtiöstä on 57,5 %.

Valmet-Rauman liikevaihto toimialoittain ja pahimmat kilpailijat 1997:

Paperi- ja kartonkikoneet 42 %; pääkilpailijat Voith, Beloit

Kuitutekniikka 14 % pääkilpailijat Ahlström, Kvaerner, Sprout-Bauer

Metsäkoneet 13 %; pääkilpailijat Ponsse, Sisu

Kivenmurskaimet 11 %; pääkilpailijat Svedala, Powerscreen

Venttiilit 8 %; pääkilpailijat Fischer, Maoneilan

Automaatio 7 %; pääkilpailijat Spectris, Measurex

Autoteollisuus 2 %; Voimansiirto 2% ja Muut 1%

Metso on kokoamassa kiven ja mineraalin käsittelyyn tarkoitetuista koneista ja niiden huollosta toista tukijalkaa. Yhtiö tarjoutui 21.6.2000 ostamaan ruotsalaisen kilpailijansa Svedalan noin 6,6 miljardilla markalla. Lisäksi se ottaa vastatakseen noin 3,3 miljardin velat. Svedalan suurin omistaja on jo sitoutunut myyntiin. Kaupan ehtona on, että Metso saa 90 % osakkeista ja kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan. Päällekkäisiä toimintoja yhtiöillä on murskaamisessa, jossa markkinaosuus nousee noin 20 prosenttiin. Svedalalla huollon ja korjausten osuus on puolet, kun Metson kiviryhmässä Nordbergissä vastaava osuus on 30-35 %. Kiven ja mineraalin käsittely on kasvualuetta, sillä kivi on eniten käytetty raaka-aine maailmassa. Jos kauppa toteutuu, Svedala yhdistetään sitä selvästi pienempään Nordberg-ryhmään. Svedalassa on töissä noin

11 000 työntekijää ja Nordbergin vastaavissa tehtävissä työskentelee noin 3500 työntekijää. Entuudestaan Metso on maailman johtava paperikoneiden valmistaja.

Metson hallituksen puheenjohtajana toimi Merita pankin toimitusjohtajan ja Merita-Norbankenin varatoimitusjohtajan tehtävistä eläkkeelle kesäkuun lopusta 2000 siirtänyt Pertti Voutilainen (s. 22.6.1940 ). Hän jatkaa edelleen yhtiön hallituksessa. Aiemmin hän oli Outokumpu Oy:n pääjohtaja sekä Kansallispankin (KOP) pääjohtaja.

Metson varatoimitusjohtaja on Sakari Tamminen.

Ks. myös

Saab-Valmet Oy Oy Sako Ab: Rauma-Repola Oy Valmet-yhtymä

Tämä sivusto on asennettu palvelimelle, jota ylläpitää Compuline Oy Virtuaali.akatemia